Kuka hieroja Kaisa on?

Kuka hieroja Kaisa on?

Olen ilmaisutavaltani hyvin fyysinen ihminen. Keho on aina ollut ystäväni ja tärkeä, rakas mahdollistaja. Toisaalta koskaan en ole mieltänyt itseäni urheilulliseksi, enemmänkin taiteilijaksi. Olen edelliseltä ammatiltani korutaiteilija. Nautin siitäkin työstä suunnattomasti, mutta samalla koin hyvin vaikeaksi tuntikausien paikallaan olon.

Toiselle intohimolleni tanssille jäi aina vain vähemmän aikaa. Kuntoni rapistui, monitahoisesta taistelulaji taustastani alkoi olla aina vain enemmän aikaa. Korujen teon ohessa aloitin monta uutta tanssilajia, ja opiskelin lähes vahingossa Vital Development tanssiohjaajaksi. Tässä metodissa minulle oli tärkeintä yhteys kehoon ja itseilmaisu. Minulle keho ja kehollisuus ovat äärimmäisen tärkeitä.

Anatomia alkoi kiinnostamaan aina vain enemmän, heräsi valtavasti aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Lähdinkin opiskelemaan Atlas hierontakouluun. Hieronta tuntui heti luonnolliselta, siltä omalta jutulta.

Liikkuminen ja fyysisyys onkin palannut isosti takaisin elämääni eikä vähiten edellisen työpaikkani Training For Warriors Konalan ansiosta. Konalassa treenataan järkevästi, yhdessä ja nauttien liikunnasta. Juuri niin kuin mielestäni on hyvä.

Olen etuoikeutettu saadessani työskennellä itseäni kiinnostavan asian parissa ja ihmisten kanssa.

Aurinkoisin terveisin hierojasi,
Kaisa Verho